Olen aika onnekkaassa tilanteessa, että voin kokeilla lääkkeiden tehoa ”valvotuissa” oloissa. Ennen lääkitystä tehtiin lyhyet neuropsykologiset testit ja tarkoitus on noin kolmen kuukauden kuluttua katsoa, onko niissä tapahtunut muutoksia.

Toisaalta testipatterit ovat niin määrämuotoisia, että niillä ei voi mitata sitä, miten päivittäinen elämänmeno korjaantuu. Koska on aika lähettää ”valvojille” väliaikaraporttia, eilisen päivän seurailin itseäni tarkemmin. Tarkoituksena oli laskea harmittavien unohdusten tai hoksaamattomuuksien määrää. Huonoina päivinä ei onnistu aamukahvin ja –puuron keittokaan. Tavallisimpia hoksaamattomuksia on minulla yleensä se, että menen toiseen huoneeseen hakemaan jotain, enkä sitten muista, mitä varten olen sinne mennyt. Tätähän tapahtuu kaikille ihmisille, sen ei tarvitse olla dementian merkki. Kysymys on vain siitä, kuinka monta kertaa päivässä sitä sattuu. Jos mistään ei tule valmista sen takia, että kulkee paikasta toiseen kuin päätön kana, vähitellen hermostuu itseensä – ja mikä pahinta, itseensä hermostuneisuus tulee esiin kiukkuisuutena, josta kärsii syytön osapuoli eli lähimmät. Myös lukulasien hukkailujen määrä on hyvä indikaattori toiminnanohjauksen toimimattomuudesta.

Nuorena olisikin syytä selvittää itselleen, mikä on oma hoksaamattomuuskiintiö päivää kohti. Jos siinä tapahtuu jossain vaiheessa selviä lisäyksiä, voikin jo pohtia onko kyseessä ikääntymiseen liittyvä terve vanheneminen vai olisiko taustalla jotain vakavampaa.

Lääkityksen seurauksena hoksaavuuteni on ilmiselvästi parantunut. Eilen ensimmäinen havainto oli vasta puolen yön jälkeen, kun olin mennyt sänkyyn ilman lukulaseja.

Luultavasti muistiin vaikuttavasta lääkityksestä olisi eniten hyötyä aivan muistisairauden alkumetreillä. Silloin voisi jatkaa tavallista, ”normaalia” elämänmenoa parempilaatuisena.
Ongelmana on vain se, että dementiadiagnoosin saa vasta niin myöhään, että elämänmeno on jo nyrjähtänyt raiteeltaan. Toisaalta, eipä yhteiskunnalla olisi hoitoon varakaan. Lääkitys maksaa vähintään 4 € päivässä, toistatuhatta euroa vuodessa. Jos Suomessa on toistasataatuhatta dementiadiagnoosin saanutta, niin esivaiheessa olevaa väkeä on vähintään toinen mokoma. Jos hoitoon ryhdytään, tulisi Kuopion Yliopiston terveystaloustieteilijöille taas uusi medikalisaatiomarinan aihe. Kela korvaa lääkityksen vasta silloin, kun Alzheimerin tauti on jo edennyt pitkälle.