Puuro paloi pohjaan, golfissa yllätyin iloisesti
European Tourilla on aloitettu doping-testit. Enpä tiedä, onko rivastigmiini antidoping-toimikunnan kiellettyjen aineiden listalla. Ehkä sen pitäisi olla. Uusimassa Golf-lehdessä (4/08) Teknillisen korkeakoulun johtava tutkija Timo Honkela arvioi pelaamisessa hyödyllisiä älykkyyden osa-alueita. Ylipäänsä älykkyys on huonosti mittaroitavaa, joitakin mekaanisia ja helposti toistettavia asioita on testattavissa. Toisaalta golfkierroksella tarvittavana älykkyysmittarina toimii tuloskortti.
Millä tavoin lääkitys on muuttanut golfiani? Ensimmäinen hieno juttu on se, että muistin vaikeuksitta, montako lyöntiä piti merkitä korttiin. Tätä luonnollisesti helpottaa paljon se, että pelasin niin hyvin, että lyöntejä ei ollut tavanomaisen massiivisia määriä. Triplojakin vain kaksi. Parasta kai oli se, että osasin taas arvioida etäisyydet, jaksoin keskittyä mailanvalintaan. Putatessakin lyhyet putit upposivat järjestään, pitkissä pituuden arviointi petti, siihen ei muistilääke auta, näköni on sen verran huono ja silmät ”eriparia”, että niillä ei mittaa kunnolla näekään. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että keskittyminen pysyi koossa pari tuntia ongelmitta. 53 lyöntiä oli ilahduttavan hyvä tulos, parempi kuin naismuistiin. (Takavuosina terveenä tasoitus oli alle 20).
Golf sinänsä on oiva dementialääke. Se on sosiaalinen urheilulaji, jossa liikutaan ulkoilmassa. Siinä joutuu sopivasti käyttämään useita älyn alalajeja ja parhaimmillaan se on hauskaakin. Suomalaisilla on tosin kansanluonteessa jonkinlainen hampaat irvessä yrittäminen, jolla tietysti voi pilata ilon monesta muustakin asiasta kuin golfista.
Tämä ei nyt silti tarkoita sitä, että jokaisen klubigolfarin pitäisi mennä vinkumaan lääkäriltä vähän muistilääkettä ennen elokuisia klubimestaruuksia, vaikka niissä ei ehkä doping-testejä olekaan.
Millä tavoin lääkitys on muuttanut golfiani? Ensimmäinen hieno juttu on se, että muistin vaikeuksitta, montako lyöntiä piti merkitä korttiin. Tätä luonnollisesti helpottaa paljon se, että pelasin niin hyvin, että lyöntejä ei ollut tavanomaisen massiivisia määriä. Triplojakin vain kaksi. Parasta kai oli se, että osasin taas arvioida etäisyydet, jaksoin keskittyä mailanvalintaan. Putatessakin lyhyet putit upposivat järjestään, pitkissä pituuden arviointi petti, siihen ei muistilääke auta, näköni on sen verran huono ja silmät ”eriparia”, että niillä ei mittaa kunnolla näekään. Merkittävin muutos oli kuitenkin se, että keskittyminen pysyi koossa pari tuntia ongelmitta. 53 lyöntiä oli ilahduttavan hyvä tulos, parempi kuin naismuistiin. (Takavuosina terveenä tasoitus oli alle 20).
Golf sinänsä on oiva dementialääke. Se on sosiaalinen urheilulaji, jossa liikutaan ulkoilmassa. Siinä joutuu sopivasti käyttämään useita älyn alalajeja ja parhaimmillaan se on hauskaakin. Suomalaisilla on tosin kansanluonteessa jonkinlainen hampaat irvessä yrittäminen, jolla tietysti voi pilata ilon monesta muustakin asiasta kuin golfista.
Tämä ei nyt silti tarkoita sitä, että jokaisen klubigolfarin pitäisi mennä vinkumaan lääkäriltä vähän muistilääkettä ennen elokuisia klubimestaruuksia, vaikka niissä ei ehkä doping-testejä olekaan.
Merkintä lisätty 18.06.2008