Insinööritiede keksii kaiken aikaa parannettuja uusia versioita vanhoista tavaroista ja laitteisiin lisätään mitä kummallisimpia ominaisuuksia. Jos jätetään sivuun nörttinuoriso, puhelimen tarpeellisin ominaisuus on se, että sillä voi soittaa. Kännykkään voi vielä tallentaa numerot, ei tarvitse numeroitakaan muistaa, kunhan muistaa nimen. Mummut eivät juuri tekstiviestejä lähettele, mutta saattaisivat niitä lukea, jos olisi KYLLÄ ja EI nappi, heille voisi tietokone lähettää joka aamu tekstarin ”Onko aamulääkkeet otettu ja kaikki hyvin?”. Jos mummu vastaisi ei, tai vastausta ei tule, menee läheiselle, kotipalvelulle tms.

Kukapa ei olisi tuskaillut mummulle kännykkää ostettaessa, että mistä löytyisi laite, jossa olisi iso ja selkeä näyttö, näppäimissä numerot ja kirjaimet niin selvästi, että ne näkisi huonommillakin silmillä ja niihin osuu ilman merkittäviä hinomotorisia taivoja? Lisäksi siinä pitäisi olla hyvä äänentoisto, että iän mukana heikentyneellä kuulollakin saa puheesta selvää. Laturi olisi siisti teline yöpöydällä, siihen se sopii tekohampaiden ja lukulasien viereen.

Ajoittain tätä Nokialta kysytään, ja heillä on vakiovastaus, ”kukaan ei haluaisi leimautua dementoituneeksi”. Mummujen ei tarvitsisi mitään huipputeknologiaa opetella, vain opetella pitämään puhelin aina mukana. Ei tarvitse helikopterien ja lämpökameroiden ja pataljoonan kanssa mummuja etsiskellä, kännykän kun voi paikallistaa. Sitten kun mummu ei enää muista kännykkää ottaa mukaan onkin aika miettiä turvallisempaa hoitoa.

Nokian ”kännykkäantropologia” Jan Chipchasea haastateltiin tuoreeseen New Scientistiin (14.6.2008 s 46-47). Maailmassa on 800 miljoonaa lukutaidotonta. ”Mutta me emme halunneet tehdä puhelinta erityisesti niille, jotka eivät osaa lukea. He eivät ostaisi tällaista puhelinta johtuen sen mukanaan tuomasta sosiaalisesta stigmasta”. Samaa Nokia on väittänyt mummokännyköistä.
Puhutaan yritysten yhteiskuntavastuusta ja toimintamoraalista. Nokialle pitää nyt laittaa sosiaalinen stigma, että osaisi edes hävetä ylimielisyyttään. On totta, että maailman 800 miljoonaa lukutaidotonta ei ole kovin maksukykyinen markkinapotentiaali.

Muistisairauksien esiintyvyyden perusteella voisi ajatella, että Suomessa on runsaan 10 000 vuosittain diagnosoidun dementian lisäksi jo ennestään merkittävä potentiaali niistä, jotka eivät pysty lankapuhelinten kadotessa nykykännyköitä käyttämään. Lisäksi on vielä heikkonäköiset, sormistaan kömpelöt tai sitten vaan tällaisia muuten vaan tyhmäksi todettuja, jotka tarvitsevat käyttökelpoisen puhelimen. Mutta tässäpä se, pyörätuolissa olevat voivat vaatia vanhojenkin talojen ja kulkuväylien esteettömiksi rakentamista. Tässä ei nyt pitäisi mitään vanhaa ryhtyä repimään, markkinoita on niin paljon, että kyllä tässä on bisnespotentiaaliakin. Mummuthan eivät itse osta kännyköitään, vaan lapset tuskailevat ostopäätöksen kanssa. Kehitysmaihin voi tehdä halpaversiota, kehittyneissä maissa kyllä löytyisi maksuhalua ja maksukykyä.

Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa tällä oli kansantaloudellista merkitystä. Ympäristökin säästyisi, nythän kotipalvelun työaika haja-asutusalueilla menee autossa istumiseen. Voisi Greenpeace kiivetä vaikka Nokian pääkonttoriin. ”Sairaan hyvässä potilaassa” esitin tämän idean EU:n mummudirektiivistä, että jos lehmien on päästävä ulos, mummujen myös. Mitäpäs jos seuraavaksi ulkoilutetaan mummut Nokian pääkonttorille mielenosoitukseen käyttökelpoisempien kännyköiden puolesta?