Vapaaehtoislääkityksen” kokeilu vaatii motivaatiota ja sitoutumista. Vapaaehtoislääkitys ei ole sama asia kuin vaihtoehtolääkitys. Se on lääke, jota yhdessä lääkärin kanssa sovitaan kokeiltavaksi, ja siitä voi tarpeen tullen luopuakin. Penisilliinikuuri tai skitsofrenialääkitys taas ovat sellaisia, että niiden lopettamiseen tarvitaan lääkärin lupa. Varsinkin keskushermostoon vaikuttavien aineiden kanssa (jos ei ole huumeista kysymys) on oltava pitkämielinen. Vaikutusta on jaksettava odotella pidempään ja sivuvaikutuksia siedettävä siinä toivossa, että ne menevät ajan kanssa ohi.

Ryhdyttyäni ottamaan lääkkeen myös iltaisin, oli aluksi univaikeuksia, heräilin yöllä, ja uni oli ohutta. Parissa viikossa se asettui, nyt nukun suorastaan epätavallisen hyvin. En edes muista, milloin olisin viimeksi nukkunut heräilemättä kahdeksan tunnin unia. Ennen dementialääkettä olisi oikeastaan pitänyt aloittaakin verenpainelääkitys, yläpaineet joskus lähentelivät kahtasataa. Exelonin sivuvaikutuksena on myös verenpaineen lasku. Nyt on paineet kuin urheilijanuorukaisella. Oikeastaan vähän liiankin hyvät, tahtoo helposti huimata, jos liian nopeasti nousee sängystä ylös. Sen yhden kerran pyörryinkin. Tämän takia en ole innokas nostamaan annostusta ohjesäännön mukaiselle tasolle. Onneksi ei tarvitsekaan, koska kyseessä on vapaaehtoislääkitys.

Olen mietiskellyt sitä, miten erilaisia vaikutuksia voidaan arvioida silloin, kun kyseessä on jo dementiadiagnoosin saanut mummu, joka asuu yksinään. Dementoituneethan kaatuilevat, kukas osaa arvioida, johtuuko kaatuminen dementiasta, vaan liian alhaisesta verenpaineesta?

Sitten tuo muisti, kuormittuu se edelleen helposti, jos ei osaa vältellä ylirasittumista. Mutta on monenlaisia juttuja, joihin nyt pystyn paremmin lääkkeen kanssa. Otetaan vaikkapa ruuanlaitto. Monesti muistihäiriöisen elämä on näennäisen normaalia, pikkuhiljaa vain vaikeampia tilanteita vältellessä elämä tavallaan virtaviivaistuu, kun ei jaksa mitään mutkallisempaa yrittää. Hyvän kastikkeen tekeminen vaatii luovuutta, suunnittelua ja keskittymistä. Olen keksinyt uuden ruokalajinkin:

Satumainen dementiapossunfile

1 porsaan sisäfile (Pirkka-possunfile on erinomaisen mureaa)
1 tl voita
kevyempää paistorasvasekoitetta
sinappia (mieluiten Dijon)
½ tl murskattua valkopippuria
2 tl jauhoja (tai muuta kastikesuurusta)
suolaa
2 dl valkoviiniä
1 dl kevytruokakermaa
muutama timjaminoksa (tai pari tl kuivattua timjamia)

Laita aluksi voi paistipannulle kuumenemaan ja kun se on lämminnyt, levitä se koko pannulle. (Voin hieno maku tulee pannulle, mutta sitä ei tosiaan tarvita paljon)
Lisää kevytaineet (Flora Culinesse tai muu pehmeä rasva)
Kun pannu on tarpeeksi kuuma (paistaessa ei voi tehdä muita erehdyksiä, kuin liian kylmä pannu)
lisää file (sen voi leikata kahtia, että mahtuu paremmin).
Kun fileessä on joka puolella kaunis väri, lisää suola ja voitele se sinapilla
(Jos suurustaa kastikkeen, voi tässä vaiheessa lisätä vehnäjauhot ja hiukan niitä sekoitella nesteeseen, jota on tullut lisää jo possustakin).

Lisää aluksi vaikkapa vähän vettä, ja sekoittele se jauhoihin. Sen jälkeen valkoviini, pippuri ja timjami. Kun viini on kiehahtanut vähän aikaa, lisää ruokakerma, pannuun tiivis kansi.
(Jos paistinpannussa ei ole kantta, pitää vaihtaa astiaa).
Hauduttele hiljaisella tulella vähintään tunti.

Sillä aikaa voi kaikessa rauhassa kattaa pöydän, keittää vihannekset ja tehdä salaatin.

Possunfile valkoviinissä ja sinapissa on Ranskassa asuvan tyttäreni resepti, tulee se hyvää niinkin, mutta kastike kruunaa kaiken. Sen olen ihan itse keksinyt, mutta on vaikea arvioida sitä, minkä verran lääkitys on siihen vaikuttanut. Ilman lääkettä olisin tuskin jaksanut keskittyä näin monivaiheiseen tehtävään.