Palvelutaloon siirtyminen on pieni askel yhteiskunnalle, mutta monelle ihmiselle eräs elämänkaaren loppuvaihteen suurin harppaus. Kotoa pois lähdetään yleensä vasta sitten, kun on syystä tai toisesta havaittu, että enää ei kotona pärjäillä. Siinä vaiheessa sairaudet, ikä ja heikentynyt kognitio vaikeuttavat valintaa. Pitää useimmiten luopua omasta kodista ja asunnosta, on laskettava mihin ja miten rahat riittävät. Toisaalta jos asunnon myynnistä jää ylimääräistä käteistä, sekin pitäisi osata sijoittaa tuottavasti ja turvallisesti. Lähes poikkeuksetta palveluasumiseen siirtyminen tehdään kovalla kiireellä. Jos on palveluyrityksen johtaminen vaikeaa, palvelun ostaminen monitekijäinen yhtälö. Toisin kun hotelleilla, ei ole tähtiluokitusta, kukapa meistä ei haluaisi viiden tähden palvelutaloon?

Suuressa maailmassa julkisen rahan käyttöä seurataan käyttämällä evaluointia tekeviä konsulttiyrityksiä. Joillain konsulteista saattaa olla tausta tilintarkastustoiminnasta, mutta evaluointi ei ole samaa kuin tilintarkastus. Evaluoinnissa katsotaan, onko toteutus tuottanut sellaisia tuloksia kuin hakemuksessa luvattiin. Lisärahoitusta myönnettäessä katsotaan, mitä on saatu aikaan. Suomessa RAY:n johtajisto on kohtalaisen puoluepoliittisesti valittua. Pitäisikin miettiä sitä, missä määrin rahanjakoon vaikuttaa hakijayhteisön poliittiset kytkökset. Yllättävän paljon on puolueita lähellä olevia järjestöjä, jotka ylläpitävät aikanaan veteraanikuntoutukseen rakennettuja laitoksia. Nyt kun veteraanit ovat käymässä vähiin, onkin keksitty kaikenlaista virkistystoimintaa tilalle, jolle haetaan Raha-automaattiyhdistystä tai Kelaa maksajaksi.

Merikartanon ongelmista oli kiinnostavaa lukea, vaikka yhden tyytymättömän asiakkaan tarina jätti liikaa aukkoja. Toimittajilta vaaditaankin melkoista ammattitaitoa erottaa konfabulointi faktoista. Kuten afasiapotilaat (ymmärrys voi olla hyvä, mutta puheen tuottaminen ei onnistu) kipeästi tietävät, dementia-arvio tulee liian usein puhekyvyn arvioinnista. Tunnen hyvin tapauksen, jossa vuolas ja selkeä puhetaito salasi pitkälle menneen dementian. Vasta kun vanhus kotipalvelua moittiessaan valitti, että ”se tiskaa (teräs)lusikoita niin ponnekkaasti, että lusikat kuluvat”, heräsivät epäilyt dementiasta.

Palvelutaloista ja kotipalvelusta pitäisi tehdä enemmän ja huolellisemmin tehtyjä juttuja. Millainen ammattitaito henkilökunnalla on, mitä eri palvelut maksavat, kuinka pitkät jonot, mitä palvelut maksavat vanhukselle itselleen, ja minkä verran saa tukea sosiaalivirastolta. Hoitotarpeen lisääntyessä Kela myöntää eläkkeensaajan hoitotukea. Tämä on monimutkainen palapeli, johon ei akuuttitilanteessa jaksa perehtyä ja vertailla vaihtoehtoja. Ainakin kannattaa ensiksi selvittää, mitä on palveluasumista ylläpitävän yhteisön taustalla. Se, että yhdistys ei tavoittele voittoa, ei ollenkaan ole mikään suositus. Ettei tulisi voittoa, yhdistys voi maksaa isoja kokouspalkkioita, isompaa palkkaa johtajalle, suuremman työsuhdeauton… Olisi kiva lukea kunnolla tehty artikkeli sellaisesta palvelutalosta, jossa asiakkaiden on hyvä olla. Sellaisiakin on.

Kunpa joku tekisi vähän tutkivaa journalismia, jossa tarkasteltaisiin kokonaistilannetta, ei pelkästään yhden mummun haastattelua. Joku vuosi sitten lehti raportoi ahkerasti mummusta, jolla oli kolmen vuoden aikana ollut satoja hoitajia. Koskaan ei vaivauduttu miettimään miksi näin oli.