Hoidon suhteen olen ollut hyvin onnekas. Lähes 10 vuotta minulla oli yksi ja sama lääkäri, johon luotin varauksetta. Minulla ei siis ollut koskaan hoitoon, lääkitykseen tai oireiden kanssa selviytymiseen liittyvää epävarmuutta ja stressiä. Olen sivusta nähnyt, kuinka jotkut muut ovat joutuneet kärsimään alati vaihtuvista lääkäreistä ja vaihtelevista lääkityksistä. Olen myös voinut kokea tulleeni kuulluksi ja ymmärretyksi. Näihin asioihin ei keskussairaalapiirien organisaatiouudistuksissa ole kukaan osoittanut mitään mielenkiintoa. On totta, että yksityislääkärillä vuosittain käynti maksaa: suunnilleen saman verran kuin kampaajalla leikkaus ja raidat. Jos olisi ollut pakko valita, olisin kyllä antanut tukan harmaantua ja sitaissut ponihännälle. Elämähän on valintoja täynnä, riippuu siitä, mitä arvostaa.

Täällä Lapissa on totuttu pitkiin välimatkoihin, sata kilometriä ei ole kummoinenkaan matka, aika monilla se on päivittäinen työmatka. Kymmenen vuotta sitten asuin Winchesterissä, Englannissa. Näin asekeskusteluaikana tarkennettakoon, että Winchesterissä ei tehdä kivääreitä eikä revolvereita. Lääkärimatkaa oli 2 181 kilometriä (tarkistin via Michelin-sivustoilta). Hoitosuhde oli ihan vanhojen lääkärinohjeiden mukainen: ”lääkäri joskus parantaa, usein lievittää mutta aina lohduttaa”. Alkuvuosina tietysti hätäännyin kaikenlaisista kummallisista oireista, joihin nyt vuosien kokemuksella osaan suhtautua filosofisesta: ”ai tämmöistä nyt”. Hoitosuhde toimi loistavasti sähköpostilla, sain aina tietää, onko kyseessä asia, jota on vain opittava sietämään, vai olisiko kyseessä oirejakso, joka vaatii kovempia toimia sairaalaoloissa.

Sain siis aina olla rauhallisilla mielin. Suomen ykkösneurologikaan ei tosin pysty sähköpostilla hoitamaan ventovieraita ihmisiä. Hänen on pitänyt vastaanotollaan perehtyä sen verran potilaansa kokonaistilanteeseen, että pystyy ottamaan kantaa ajankohtaisiin asioihin. Sitä luonnollisesti helpottaisi, jos potilastiedot olisivat tyylikkäästi referoituna tietokoneruudulla. Siihen ei luultavasti koskaan päästä, sillä Suomessa on riittävän paljon konsultteja, jotka kusettavat sairaalajohtoa tilaamaan uusia ohjelmia, joista kukaan ei tiedä, onko niistä mitään käytännön hyötyä. Konsulttipalkkioihin ei yleensä sisälly terve järki, jonka käyttämiseen liittyy tietysti sekin riski, että asiakkaat oppisivat hoitamamaan asiansa itse, ja konsultit tulisivat tarpeettomiksi.

Minä oikeastaan sairasteluni alkuvuosina vähän kehittelin tätä etälääketieteen ajatusta, jopa siinä määrin, että jossain Stakesin FINNOHTA-jutussa oli ajateltu lähteä hanketta tukemaan, mikäli hakijana olisi ollut joku järjestö, jolle RAY olisi voinut myöntää rahoitusta. No, en jaksanut ryhtyä sentään mitään järjestöä perustamaan. Kittilästä Helsinkiin on vain vaatimattomat 1 000 kilometriä. On minua Kittiläänkin hoidettu hyvin Meilahdesta käsin.

Pitänee herätellä tämä älykkään etälääketieteen ajatus uudelleen henkiin. Etelä-Suomessa PARAS-hankkeiden himmelinkuvia piirtelevillä virkamiehillä ei ole mitään käsitystä näistä välimatkoista. Järki liikkuu nopeasti sähköpostilla, mummujen rahtaaminen satojen kilometrien taksikyydeillä erikoissairaanhoitoon se vasta maksaakin. Kuntia tämä ei kiinnosta, koska matkakulut menevät Kelan piikkiin, ei kunnille.

Keskussairaalakäynti maksaa potilaalle 22 euroa, terveyskeskus 11 euroa (nyt on maksuja pikkuisen tästä korotettukin). Mutta Lapissa taksikyyti keskussairaalaan maksaa satoja euroja (potilaalle vain 9,25 euroa/suunta). Sitten vielä tulee monesti noutokyyti sairaalasta palatessa. Huonokuntoiselta ihmiseltä pitkä reissu taksinkin takapenkillä vie voimia. Haja-asutusalueiden erikoissairaanhoidossa olisi saavutettavissa merkittäviä säästöjä kansantalouden kannalta. Nyt vain on niin, että kuntia kiinnostaa vain se, mikä menee kuntien kukkarosta, valtiota taas oma kukkaronsa. Kukaan ei ole tainnut ajatella, että verotulot tulevat myös jonkun kukkarosta.

Täytyy tässä varmaan perustaa kansanliike: Lapin vaivaiset ry. ja kehittää sitten tämä järjestelmä toimivaksi, että Helsingin herratkin hoksaisivat, että järkeä on lupa käyttää.

Sellainen huono puoli on, että sairaalabyrokraatit kyllä piirtävät organisaatiokaavioita ja himmelinkuvia, mutta eivät ymmärrä, että sähköpostikonsultaatiostakin erikoislääkärille kuuluisi jonkinlainen korvaus.