Flunssaa, pohjaan palanut puuro ja Pekka Puska
Hesarista luin Kansanterveyslaitoksen uudesta dementiatutkimuksesta. Pääjohtaja Pekka Puska taitaakin olla suunnilleen isokenkäisin terveysvaikuttaja, jota en ole tavannut kaikenlaisissa terveyspoliittisista kissanristiäisissä potilasikonin roolissani. Ikuisena ihmisoikeustaistelijana kiukustun näistä stereotypiamalleista, joilla ihmiset terveystädit ja –sedät terveyden edistämisen nimissä puuttuvat ihmisten elämään, tarkoittakoot kuinka hyvää tahansa.
Olen lueskellut parina iltana Liisa Keltikangas-Järvisen uusinta temperamenttikirjaa. Paljolti siinä on samaa kuin hänen aiemmissa temperamenttiteoksissaan, mutta ei haitanne se, että jästipäiseen suomalaiseen taotaan aina uudestaan ja uudestaan se, että ihmiset voivat olla erilaisia. Tarvitsisimme Suomeen vielä Vapahtaja-Keltikankaan (tai mikä ettei Puskakin voisi tehdä kääntymystä), joka sanoisi, että ihmiset saavat olla erilaisia. Selviytymiskeinot kun ovat erilaisille ihmisille aina erilaisia. En totta vieköön suostuisi siihen, että minulle tullaan tyrkyttämään jonkinlaisia muistitreenejä päivääni täyttämään. Fyysinen aktiviteetti, mikä vilkastuttaa verenkiertoa saa happipitoisen veren kiertämään aivoissakin. En silti hyväksy sitä, että joku tulee sanomaan, miten ja mitä on tehtävä.

On päätettävä itse, mitkä toiminnot päivässä ovat niitä, joista haluaa pitää kiinni viimeiseen saakka ja vahvistettava näitä muistijälkiä. Puuron keitto ei välttämättä ole tärkein, minulle tärkeämpää on lukea päivän lehti, vaikka hidastuneella lukuvauhdilla siihen tärvääntyy 2-3 tuntia. Se pitää minua maailmassa kiinni. En tarvitse Pekka Puskaa sanomaan, että on kiva osata lukea, lukutaidosta voi olla hyöytä dementian edetessä.

Olisi mielenkiintoista nähdä jostain tutkimustulos siitä, miten temperamenttityyppi vaikuttaa dementiasairauksien esiintyvyyteen. Kunnes jostain saadaan tutkimustuloksia, voisin lyödä vetoa, että ulospäin suuntautuvan ja aktiivisen ihmisen elämä pysyy laadukkaana pidempään kuin vetäytyvän ja ujon ihmisen, joka luovuttaa jo ensimmäisen pohjaan palaneen kattilan jälkeen.

Merkintä lisätty 29.11.2008